sunnuntai 24. elokuuta 2014

Usko ja talous

Kesäloma on takana ja olemme jälleen täällä Etiopian talvessa (amharaksi ”kramt”). Useita rankkoja sadekuuroja on jo saatu kokea sekä yksi kunnon tulva, joka ulottui asuintalomme seinään asti. Suomessa vietetystä kesälomasta jäi mieleen monenlaisia asioita. Yksi niistä oli harvinainen helle, joka hemmotteli kesäloman viettäjiä. Hengellisellä rintamalla Suomessa oli kesän aikana esillä muun muassa äärikarismaattisuus, joka synnytti keskustelua Helsingissä vierailleen amerikkalaisen uskonevankelistan toiminnan johdosta. Täällä Etiopiassakin ilmiö on tuttu. Yksi viime kesäkuussa Mekane Yesus seminaarista teologian maisteriksi valmistunut opiskelija teki lopputyönsä Uskon sana-liikkeen vaikutuksesta Afrikassa ja erityisesti Addis Abebassa. Liikkeen varsinaisina kotipaikkoina Afrikassa ovat Ghana, Nigeria, Zimbabwe ja Etelä-Afrikka. Näistä maista liikkeen vaikutus on levinnyt erityisesti joukkoviestimien, kuten television ja kirjallisuuden, välityksellä myös Keniaan ja Etiopiaan. Etiopiassa Uskon sana-liikkeen sanomalla on kaikupohjaa, sillä se korostaa erityisesti ulkonaista rikkautta ja ruumiin terveyttä. Monet köyhät antavat viimeisenkin roponsa Uskon sanan-liikkeen evankelistoille, jotka lupaavat heille taloudellista menestystä ja terveyttä. Mainitsemani opiskelijan lopputyö on ansiokas siinä suhteessa, että se osoittaa Uskon sana-liikkeen sanoman epäraamatullisuuden ja sen kielteisen vaikutuksen kristittyjen elämään. Katteettomilla lupauksillaan nämä uskon evankelistat kartuttavat vain omaa varallisuuttaan ja tekevät sen vieläpä kaikkein köyhimpien kustannuksella.


Edellä mainitsemani etiopialainen teologian maisteri osoitti lopputyössään kuinka Uskon sana-liikkeen teologia perustuu väärin tulkittuun Jumalan sanaan. Itse asiassa liikkeen edustajat vääristävät raamatun sanan oman sanomansa mukaiseksi. Esimerkkinä tästä opiskelija otti erään Uskon sana-liikkeen perustajahahmon tekemän vääristellyn käännöksen Psalmista 23. 


USKON SANA LIIKKEEN  KÄÄNNÖS PSALMISTA 23
(Käännöksen tekijä oli Charles Fillmore 1854-1948)

Herra on minun pankkiirini, luottoni on hyvä.
Hän auttaa minua tulemaan tietoiseksi kaikkialla olevasta yltäkylläisyydestä.
Hän antaa minulle kassakaappinsa avaimen.
Hän palauttaa uskoni Hänen rikkauksiinsa.
Hän johdattaa minua menestyksen poluilla nimensä tähden.
Niin, vaikka vaeltaisin velan synkässä varjossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani; sinun hopeasi ja kultasi ovat turvanani.
Sinä valmistat minulle ulospääsytien velkojen perijäin edestä.
Sinä täytät lompakkoni runsaudella, minun osani on ylitsevuotavainen.
Todellakin, hyvyys ja runsaus seuraavat minua kaikkina elämäni päivinä,
ja minä teen bisnestä Herran nimessä iankaikkisesti.


Kyseinen opiskelija istuu maassa vasemmalla.


Äärikarismaattisuudella ja liberaaliteologialla näyttää olevan samanlainen pyrkimys. Ne haluavat muuttaa Jumalan Sanan vastaamaan omia tulkintojaan siitä. Se on kuitenkin vaarallinen tie kulkea sekä kirkolle että yksityiselle kristitylle.

Jo Vanhan testamentin profeetta Jeremia sai Jumalalta varoittavan sanan tällaisista julistajista: ”Minä en ole lähettänyt tuollaisia profeettoja, mutta silti he juoksevat joka suuntaan. Minä en ole puhunut heille, mutta silti he esiintyvät minun profeettoinani…Minä käyn näiden profeettojen kimppuun, jotka puhuvat omiaan mutta väittävät: Tämä on Herran sana.” Jer.23:21, 31

Kerron vielä lopuksi pienen tietoiskun Etiopian talouselämään liittyen. Ethiopian Business Review nimisen aikakauslehden (Numero 17, syksy 2014) mukaan kymmenen Etiopian tärkeintä vientituotetta rahallisen arvon mukaan mitattuna heinäkuun 2013 ja huhtikuun 2014 välisenä aikana olivat seuraavat:

1. Öljysiemenet 
2. Kahvi
3. Kulta
 4. Khat (lievä huumausaine)
 5. Viljatuotteet
  6. Eläimet
7. Kukat
 8. Tekstiilit ja kankaat
  9. Muokattu nahka
 10. Liha

 
Etiopialaisia kahvinpapuja paahdettuna