Jokapäiväinen leipämme Etiopiassa

Muistelen, että lasten ollessa pieniä, luimme heille kirjaa, jossa kerrottiin viljan matkasta leiväksi. Tämä kirja on tullut mieleeni, kun olen ajatellut sitä, miten olemme saaneet kodissamme nauttia hyvää ruisleipää.

Rukiin tie meille alkoi Hosainan kuurojen koululta, jonne on matkaa muutama sata kilometriä Addis Abebasta. Suomen Lähetysseuran aluepäällikkö toi meille 25 kiloa rukiinjyviä käydessään siellä työmatkalla.

Kotiapulaisemme Ashkale pesi rukiinjyvät, jotka pesun jälkeen levitettiin puhtaille isoille lakanoille pihanurmikolle kuivamaan. Näin päästiin eroon hiekasta ja pikkukivistä, joita oli jyvien seassa.

Jyvien kuivattaminen vei 3-4 päivää. Koska yöt ovat Addis Abebassa kylmiä, jyvät levitettiin aamulla ja illalla kaadoimme ne säilytysastioihin yöksi ja sama juttu taas seuraavana päivänä. Aluksi levitimme jyvät ruohikolle, joka on pihamme aurinkoisin paikka, mutta samalla estimme vahtikoiramme Timin liikkumisen pihalla. Timi joutui arestiin toimistoon, mikä ei ollut sille mitenkään mieluisaa. Siksi päädyimme kuivattamaan jyviä parvekkeella, johon aurinko tosin paistoi vain iltapäivällä, mutta kun ilma on muuten kuivaa ja lämmintä, sujui kuivattaminen ihan hyvin.  Ainoa häiriötekijä olivat linnut, jotka jossain vaiheessa tajusivat puuhamme ja tulivat ottamaan osansa viljasadostamme. Jouduimme hätistelemään niitä pois viljakuivaamostamme.

Näiden vaiheiden jälkeen Ashkale puhdisti vielä jyvät perusteellisesti ja otti kotiinsa kuuden kilon erän jyviä ja käytti ne kotinsa lähellä olevassa myllyssä. Ja niinpä meillä olikin sitten hyvää kokojyväruisjauhoa käytettäväksi leivänpaistoon. Leivänjuuri oli talomme varsinaisten asukkaiden perua. Yksi työtovereistamme on elintarvikealan ammattilainen ja hän yhdisti omaa leivänjuurtaan talomme juureen, jotta sai sen juuri sopivaksi ja pääsimme leiväntekoon! Täytyy sanoa, että taikinasta tuli hyvää ja päädyimme tekemää pieniä sämpylöitä, jotka paistuvat nopeammin. Paistaminen sujui hyvin. Viimeisen pellillisen kohdalla jouduimme turvautumaan kaasu-uuniin, sillä juuri tuolloin tuli alueellemme tavallista pidempi sähkökatko.  Samalla tavalla olemme tehneet myös kokojyvävehnästä sämpylöitä. Eli hyvällä tahdolla ja monien ihmisten ja työvaiheiden myötävaikutuksella pystymme täällä Afrikan sydämessäkin nauttimaan terveellisestä ruisleivästä.  Aikomukseni on joku viikonloppu tehdä myös karjalanpiirakoita, kun kaikkia aineksia kerran on saatavilla! Leipominen ja siihen liittyvät valmistelutehtävät ovat mukavaa vaihtelua paljon energiaa ja aikaa vievän  amharankielen opiskelun ja seminaariin sekä omiin työtehtäviimme perehtymisen rinnalla. Työn tulokset ovat tässä myös paljon konkreettisemmat ja näkyvät nopeammin.

Amharan kielellä leipä-sanassa on vain kaksi kirjainmerkkiä, da ja bo, eli da-bo. Tämä sana tarkoittaa tavallista länsimaista leipää, mutta amharankielisessä Isä meidän rukouksessa käytetään jokapäiväsen leivän kohdalla sanaa injera, joka on etiopialainen muurinpohjaletulta näyttävä teff-jauhoista tehty hapan leipä, jota syödään lihan ja erilaisten kastikkeiden (wot) kanssa. Leipään ja ruokailuun tässä maassa liiittyy tärkeä kielikoulussa oppimamme sana: "makafel" eli jakaa. Opettajamme kertoi, että aina, jos joku tulee taloon ja talonväki on syömässä tai juomassa teetä tai kahvia, on maan tapa kutsua vieras syömään yhdessä talonväen kanssa. Tämä on hyvä muistaa Suomessakin. Jokapäiväinen leipämme on Jumalan lahja, joka on tarkoitettu yhdessä jaettavaksi. Kussakin perheessä ja talossa jaetaan sitä, mitä on kulloinkin jaettavana. Tästä jakamisesta muistuttaa meitä allaoleva kuva tuloateriastamme, jossa nautimme yhdessä injeraa ja erilaisia Etiopian herkkuja.